On aikoja, jolloin et voi sille mitään. Varpaasi koskettavat tahattomasti mitä tahansa pintaa, jolla jalkasi lepäävät, ja pääsi heiluu kuin innokas papukaija. Myönnä se vain, mies. Olet persu tuolle tappajalle. Ja sinä joutat huonosti. Ehkä sinun pitäisi puhua siitä jonkun kanssa. Et enää tyydy olemaan vain tyhjä kuuntelija, vaan haluat mitata musiikkikokemuksesi. Haluat tehdä maalin – et dollareista, vaan pisteistä.”Voitko yhdistää minut johonkin?”pyydät.
Rentoudu. Kaikki on viileää.
Me kaikki tiedämme, että melodia on ratkaisevan tärkeä pelikokemuksen kannalta. Musiikki on peruuttamattomasti kudottu syvään. Mutta entä kun melodia on kokemus? Rytmipelimaailmassa on muutamia isoja nimiä, mutta perustajaisä voi olla vain yksi: pipoa pukeutunut, rap-sylkevä pentu nimeltä Parappa. Kysy hänestä.
PÄIVÄN DUALSHOCKERS-VIDEO
Mutta ensin vähän kontekstia musiikin ja tarkemmin sanottuna hiphopin asemasta 90-luvulla. Emme ole täällä vahataksemme lyyristä Lil’Naz X:stä, Jay-Z:stä tai Limp Bizkitistä (etenkään Limp Bizkitistä), vaan keskittyäksemme rapin”kulta-aikaan”1990-luvulla. Muutamia merkittäviä debyyttijulkaisuja olivat Dr. Dren ”The Chronic”, NAS:n ”Illmatic” ja Notorious B.I.G.:n ”Ready To Die”. Juuri jälkimmäiseltä albumilta voimme löytää mielenkiintoisen sanoituksen ja viittauksen. Yrittäessään verrata vaatimattomia juuriaan hänen nykyiseen rap-vaurauteensa Biggie Smalls (kuten viittaamme häneen tästä eteenpäin) ilmaisee sen kaunopuheisesti vuoden 1994 kappaleessa’Juicy’:
“Super Nintendo, Sega Genesis, kun olin kuollut rikki, en voinut kuvitella tätä.”
Tämä on huomionarvoista kahdella tasolla: a) se valaisee tapaa rap god käyttää virkistysaikaansa (ei tietenkään räppäile 24/7) ja b) se oli ensimmäinen iso esimerkki, joka ylitti pelien ja rap-musiikin välisen kuilun. Samalla vuosikymmenellä japanilainen pelistudio lisäsi tiiliä, laastia ja galvanoitua terästä samaan siltaan, jonka Biggie rakensi. Vallankumouksellinen peli syntyi 90-luvun hedelmällisestä maaperästä.
KOIRAN TIE
Kun Playstation saavutti ensimmäisen miljoonan yksikkönsä Japanin markkinoilla vuonna 1994 muusikko Masaya Matsuura oli jo vakiintunut esiintyjä syntetisaattorivetoisessa yhtyeessä Psy・S (lausutaan”koko”). Vuonna 1993 Matsuura perusti NanaOn-Sha-studiot sen jälkeen, kun hän oli jo kokeillut vahvasti näytteenottoa ja otti yhteyttä Sony Computer Entertainmentin kollegoihinsa jollain tavalla musiikkiin liittyvän tulevaisuuden suhteen. Samaan aikaan viereisessä Sony-studiossa sarjakuvapiirtäjä Rodney Greenblat ulkoistettiin kokoamaan superihanat hahmot Sony Creativelle. Greenblatin osallistumisen mukaan Matsuuran kanssa:”Hän oli jo taideteokseni fani, ja kun hän löysi Kun olin jo töissä Sonylla, hän kysyi Sony Creative Productsin ihmisiltä, suunnittelinko hahmot ja maailman hänen peliinsä. Tietenkin sanoin kyllä.”
Lopputuloksena olisi räppikoira Parappa ja hänen paperiohut kohorttinsa. Greenblat jatkaa kuvaamalla prosessia. ”Matsuura halusi päähenkilön olevan pirteä, rakastettava, hieman naiivi koira. Tein useita luonnoksia ja Sony Creative valitsi koiran, jolla oli terävä lippalakki. Myös Matsuura piti siitä, ja hän oli keksinyt pelille nimen: Parappa The Rapper.”Parappa”on jonkinlainen leikki japanilaisilla sanoilla, joka tarkoittaa”paperiohut”. Joten Parappa syntyi.”
Kompun yläpuolella Parappan päätavoitteena on valloittaa ylenpalttisen (kirjaimellisesti) kukkatyttö Sunny Funnyn sydän ja samalla oppia tappelemaan, ajamaan, laittamaan ruokaa ja hallita suoliaan Sunnyn edessä; Niille, jotka eivät tiedä, tarkoitan tasoa 5, jossa äkillinen vatsakipu saa Parappan taistelemaan opettajiensa kanssa huoltoaseman kylpyhuoneen etusijasta ennen kuin on liian myöhäistä. Täysin samanlainen skenaario.
Pelin konepellin alta löydät jylisevän moottorin, joka esittelee debyyttimekaniikkaa, joka tasoitti tietä koko genrelle. Parappan peli pyörii eräänlaisen”Simon Says”-muodon ympärillä, jossa pelaajat toistivat tarkasti takaisin hänen karaten, kuljettajan koulutuksen, kirpputorin ja ruoanlaitto-ohjaajien yhä vaikeampia rappeja (tässä järjestyksessä). Ota Parappan oppitunti Chop Chop Master Onionin kanssa. Koska se on ensimmäinen taso, se toimii opetusohjelmana siitä, kuinka pelin mekaniikka toimii. Mestari Sipulin esittelyräpin jälkeen ruudukko ilmestyy näytön yläosaan (kuten kaikilla tasoilla), jossa hänen käskynsä KICK, PUNCH ja BLOCK ilmestyvät. Jokainen komento vastaa tiettyä Playstation-ohjaimen painiketta. Tässä tapauksessa KICK=kolmio, PUNCH=ympyrä ja CHOP=X. Temppu on painaa vastaavaa painiketta oikealla hetkellä, kun sen Parappa vuoro”toistaa”komennot takaisin.
Ei verta, ei suuria taisteluita, ei sivutehtäviä, vain ajoitetut painikkeen painallukset. Pelin huolellinen vauhti, matalat panokset ja tavoite saada rap-sijoituksia”COOL”tai”GOOD”samalla kun yksinkertaisesti vältetään”BAD”arvosanat vaikuttavat melkein absurdilta minimalistiselta verrattuna nykyiseen rytmipelien tarjontaan, mutta tuolloin kaikki voisi miettiä, kuinka viivyttää ripulia ja kynsien tappavia säkeitä voittaaksesi suloinen kukkahöyhen.
RYTMI TOISTUKSELLA
Muut kehittäjät omaksuivat ja tutkivat Parappan ennennäkemättömän menestyksen. hyppää rytmipelijunaan. Vuonna 1998 uskomattoman siistejä – mutta hikinen – lapsia nähtiin hyppäämässä ja taputtelemassa Dance, Dance Revolutionin neontanssitasoilla. Alusta sisälsi ruudukon, joka toimi ylimitoitettuna ohjaimena, jossa oli samanlainen”Simon Says”-mekaanikko, mutta yhdellä merkittävällä erolla: tanssiminen. Se valloitti maailman myrskyllä, eikä viehätys ole vielä haihtunut. Tällä hetkellä pelissä on 27 virallista iteraatiota, joita voidaan pelata pelihallien alustoilla tai kotikonsolilla, jotka epäilemättä toimivat vaihtoehtona kuntosalijäsenyydelle.
Muistatko Guitar Heron vuonna 2005? Toki teet. Entä Guitar Hero-teemaiset bileet, joissa nuolemme suosikkibändejäsi mukavasti kaverisi likaisessa asunnossa. Kehittäjä Harmonix vei GH:n seuraavalle tasolle vuonna 2009 Rock Bandin avulla: ensimmäinen peli, jossa on interaktiiviset rummut, bassokitara ja mikrofoni mukaansatempaavaan kokemukseen, joka hukkaan monet perjantai-illat parhaalla mahdollisella tavalla.
Vuoden 2020 indie-peli tuntuu lähes suoralta Parappa-kunnioituksesta litteineen sarjakuvagrafiikkaineen ja 90-luvun lopun tyyliineen. joka pakottaa sinut lausumaan jokaisen tavun: Friday Night Funkin’. Peli on avoimen lähdekoodin (joka sopii todella kyseenalaisiin modeihin), Parappa-tyyppinen mekaniikka on viety vaikeustasolle, joka on koomisen turhauttavaa ja kappaleet ovat tarttuvia. Autossani on tällä hetkellä itse asiassa FNF-kappaleita täynnä oleva mix-CD. Ei siinä mitään outoa. Kuljetan pienten ihmisten (lasteni) ympärillä. Mitä tahansa.
Mielenkiintoista kyllä, rap ja pelit näyttävät nykyään synonyymeiltä, sillä monet artistit myöntävät mielellään soittavansa, mainostavansa ja ajoittain osallistuvansa. Sinun ei kuitenkaan tarvitse olla räppäri tai edes hardcore-pelaaja arvostaaksesi tämän pienen koiran vaikutusta. Lukuun ottamatta hänen omaa PS4-remasteriaan, hänen omaa animeaan ja tuoretta World Video Games-listaa. Hall of Fame, Parappa the Rapper loi uranuurtajana täysin uudelle peligenrelle, joka jatkaa kasvuaan ja kukoistaa.
Tästä syystä kaikki nykyiset ja tulevat rytmikehittäjät ovat hänelle velkaa mukavan, rentouttavan naarmun korvien takana. ainakin osta tälle koiralle uusi tuore pipo.
