Jos uskot, että otsikko on vähän enemmän kuin terve sanapeli, mieti uudelleen. Pulling No Punches tarkoittaa mitä se sanoo. Tämä brasilialainen indie-nimike on poliittisesti latautunut, syttyvillä teemoilla ja yllyttävillä sanoilla varsin yllätys, ja siinä yhdistyvät taistelu ja taisteleva mielipide.
Vierivä beat’em up retrotyyliin, sen 2D-tyyli on upea yhdistelmä Ren & Stimpyä ja Fabulous Furry Freak Brothers. Sen leikkauskohtaukset ovat tarkoituksella, loistavan karkeita, ja kourallinen maalattuja esittelykuvia ovat niin kauniita, että emme voi ymmärtää, miksi he valitsivat niin vaalean niminäytön.
Huippusuunnittelutyö ulottuu pelin sisälle. , jossa on sarja visuaalisesti upeita vaiheita, jotka huokuvat vaivaa. Yhdestä neljään pelaajaa voi käyttää yhtä neljästä kyykkyhahmosta lyödäkseen yhtä kyykkyä olevia, hyvin animoituja vastustajia. Taistelut eivät myöskään ole huonoja, ja vaikka se on aluksi hidasta ja lyhytkestoista, on helppo käyttää sekoitus-ja iskutekniikoita, kun olet tottunut. Jokaisella hahmolla on laaja hyökkäysarsenaali, ja heidän ohjelmistonsa laajenee, kun hankit hajallaan olevia lehtiä ja ansaitset uusia liikkeitä. Emme pidä perusyhdistelmästä, joka kieltää sinulta nopean käännöksen animaatioprosessin aikana. Vaikka peli on riittävän vakaa, tällaisia asioita olisi voitu parantaa. Ensimmäisen vaiheen jälkeen pääset lineaariseen karttayleismaailmaan, jossa voit ostaa tuotteita, jotka täyttävät terveys-ja superpatukat keräämälläsi kolikkopussillasi.
Eniten erottuu kuitenkin pelin kattavasta tarinasta. Pulling No Punches tarkoittaa sitä, että kansalaiset ottavat kantaa pandemian kieltäjiä vastaan, jotka eivät käytä naamioita, ja se on julma lausunnossaan. Lääketieteellinen naamari päällä olevat sivulliset katsovat, kun ryhdyt karikatyyriin: tupakoivat, juovat, heiluttavat lippuja ja oksentavat yksilöitä, jotka on kuvattu loistavasti mutta myös aggressiivisesti stereotypioiksi. Muualla soluttaudut kirkkoon, lyötät Raamattua räpäyttäviä seurakuntia ja manauksen tarpeessa olevaa pappia, ja myöhemmin pelastat rokotustutkijat natsien lipuilla koristeltuilta mutaatioilta. Pelin satiirisointi COVID-epidemian aiheuttamasta reaktiosta ja sen jyrkästi vasemmistosuuntaukset ovat selvästikin eripuraisia, varsinkin nyt on herännyt monia kysymyksiä hallituksen ja suurten lääkkeiden pandemian käsittelystä. Mutta riippumatta siitä, saako pelin puolueellinen lähestymistapa tuntemaan olosi oikeutetuksi tai suuttuneeksi, kehittäjän kovaa työtä ei voi kiistää.
Huumoria on paljon, ja se on synkän väkivaltaista. Päästä eroon kohdistamalla”vitun painikkeita”ja tyhjentämällä alueen”***rei’istä”; 1UP:iden naamioiden tarttuminen ja superliikkeiden aloittaminen, jotka vaativat”välttämättömiä työntekijöitä”tai”sosiaalista etäisyyttä”, on sekä epätavallista että kiehtovaa. Mukana on myös trans-taistelijahahmo, jonka kömpelö miesvartalo ja hienot hiukset eivät välttämättä sovi tietyille ryhmille.
Pulling No Punchesissa on kuitenkin jotain oudon ihanaa. Sen neljä lukua kattavat hieman yli tunnin päästä loppuun, mutta nähtävää on niin paljon, että siihen ei voi muuta kuin uppoutua. Olipa sitten kyseessä upeat hahmomallit, palavat f-pommit, sen nyrkkien kääntämätön onomatopoeia tai itse jakavat teemat, Pulling No Punches ei ole vain pätevä rullaava beat’em up, vaan siinä on myös juonitteluvoimaa, kuten harvat muut. Suoraan sanottuna emme ole varmoja, kiinnittikö Nintendon hyväksyntälautakunta siihen paljon huomiota, ja maailmassa, joka on täynnä puhtaita indie-retroaiheisia pelejä, sen rohkea, politisoitu käytös on raitista ilmaa.
